keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Asuminen matkailuautossa?

Pelti Kuoriainen
Valtatie 4
1295 Hki-Utsjoki

Ei taitaisi posti osata tuolla osoitteella perille. Minne postit sitten menisi? Postin sivuilla kerrotaan että;
"Yksityishenkilö voi tilapäisesti, esimerkiksi matkan aikana, käyttää myös poste restante -osoitetta. Yritykset eivät voi käyttää osoitetta."

Yritykseni postit voisi varmaankin ohjata ystävälle tai sukulaiselle. Tai leirintäalueelle, jonne voisin muuttaa kausipaikalle, mikäli kiinteää osoitteellista toimitilaa ei olisi. Kaikki leirintäalueet eivät tätä mahdollista.

Lainan saaminen lienee myös vaikeaa, jos ei ole kiinteää osoitetta. Esimerkiksi se kulkuneuvo jossa asuu, ei todennäköisesti omaksi lainarahalla irtoa, ilman osoitetta.

Oletetaan, että kiinteän omaisuuden muututtua numeroiksi tilille, asumiseen hankittu auto olisi velaton.

Adria Astella












Entäs jos muutan kausipaikalle vaikkapa keskelle peltoja SFC-Alataloon Jännevirralle. Ensinnäkin kannattavaa on hankkia SF-Caravanin jäsenyys, se maksaa 48e/12kk ja lisäksi maksetaan liityttävälle yhdistykselle, joka tässä tapauksessa voi olla sfc-kuopionseutu ry, 22e. Mikä on SFC?

"SF-Caravan ry on matkailuajoneuvon käyttäjien muodostamien yhdistysten valtakunnallinen keskusjärjestö, joka valvoo matkailuajoneuvon käyttäjien etuja ja edistää heidän yhteisiä pyrkimyksiään."

Selvä, saamme tällä 70e vuotuisella kululla siis paljon etuja, ja ensimmäinen etu on kausipaikassa. Alataloa kannattaessa kausipaikka maksaa 1.5.-30.4. 470e ja jos kannatamme vaikka SFC Pitkäjärveä Kokemäellä, maksaa Alatalon kausipaikka meille 585e. Jos emme ole SFC:n jäseniä, emme todennäköisesti edes saa kausipaikkaa. Lienee jonkinsortin luottamuskysymys.

Teemme "sähkösopimuksen" kausipaikan kanssa, koska tietenkin tarvitsemme sähköä. Alatalolla sähkö maksaa 0,22e/kWh (kausipaikkalaisilla mittarivelvoite). Nykyisessä kiinteässä osoitteessa asuessa, vertailuna maksan sähköstä 0,12e kWh. Vaihtoehtoa ei ole, pakko hyväksyä sähkön hinta, mikäli aion aluella asua. Ja hankkia kiinteällä mittarilla varustettu matkamökki, tai tarkastaa että sähkötolppa on kulutusmittarilla varustettu.

Kaasuakin tarvitaan, tosin kaasu on sähköä halvempi energiamuoto. Kannattaa siis nähdä pullonvaihtovaiva! Mihin sitä nyt kukakin autossaan sitten käyttää.

Kausipaikka sisältää lisäksi kesäisäntävelvoitteen 1 vrk/kausipaikka kesä - elokuun aikana. Eli ilmaista työtä oman alueen eteen. Mutta ei auta, oma on valinta asua kausipaikalla.

Postin jakelun siirtämisestä Alatalon postilaatikkoon en tiedä, se selviää varmasti kysymällä, tarvittaessa. Mutta jos olisin muuttamssa leirintäalueelle asumaan, olisi tämä mahdollisuus oltava. Muuttaisin sitten alueelle, minne postit saa ohjattua.

No sitten alamme kulkea uudeksi kodiksi muuttuneelta leirintäalueelta töihin. Purat siis joka aamu ja ilta auton sähköpiuhoista irti ja lähdet onnellisena töihin, tai ostat mahdollisesti pienen työauton. Tätä yhtälöä onkin jo vähän vaikeampi hahmottaa, kun ei ole koskaan asunut autossa. Onhan se pienessä tilassa pyöriminen ja tavaroiden sijoittelu ajon ajaksi paikoilleen melkoinen työmaa. Jos tarvitsisi isoa autoa työssään, niin näkisi sitten vaivan, mutta ehkä pienen työauton ostaminen lisäksi voisi olla ihan varteenotettava vaihtoehto. Tai henkilöauto-matkailuvaunu yhdistelmä vielä viisaampi tässä tapauksessa.

Sosiaalinen ei ole pakko olla, mutta melkein se on vähintäänkin suotavaa leirintäalueella asuessa. Yhteisessä keittiössä tiskaten, yhteisessä suihkussa suihkien, yhteisessä vessassa yhdessä ähisten. Karavaanari on kaikkien kaveri.

Mikäli saat alueelle vieraita, ja saunotat heidät. Se maksaa. Mutta niinhän se vieraanvaraisuus maksaa kiinteässä osoitteessakin.

SFC Alatalo, Jännevirta

Tai jos en päätyisikään asumaan leirintäalueelle, vaan asuisin puskissa. Oma hommansa, mutta mahdollista. Tarkka täytyy olla matkailuajoneuvon ja yöpymisen, jopa leiriytymisen sallivan parkkipaikan kanssa. Tuolin nostaminen autosta ulos, lasketaan jo leiriytymiseksi. Aurinkopaneelit olisi kannattavaa asennuttaa katolle ja kovilla pakkasilla pitäisi hakeutua sähkötolppaan kiinni. Jos ei ole yritystä eikä velkaa, niin tarvittavat postit saisi sähköisesti. Tai luulen, että niiden kanssa saisi silti ajella pitkin poikin tai lainata tutun osoitetta.

Pyykinpesu alueen koneita hyödyntäen maksaa, samoin isossa pesulassa pyykinpesu maksaa. Mutta niin se maksaa näin kiinteässä osoitteessakin asuessa.


Huomioitavaa

  • Mitään asuntoa et saa omaksi tai vuokralle 39,20e/kk (470e/v).
  • Sähkön saisit kiinteässä osoitteessa halvemmalla, mutta sähköistetty tilasi on paljon pienempi.
  • Pyykinpesu tulee todennäköisesti hieman kalliimmaksi pitkässä juoksussa.
  • Polttoainekulut? Jos leirintäalue on kovin kaukana töistä, tulee lisäkuluja.
  • Tilanahtauden takia omistat todennäköisesti kaikkea vähemmän, säästät.
  • Pieni tila, tuplasti tai triplasti siivottavaa!
  • Ruoka saattaa kallistua, koska ei tule ostettua isoja paketteja tilanpuutteen takia.

Eikä tässä vielä kaikki! Täytyy myöntää, että kyllä houkuttelisi asua vuosi "asunnottomana" matkailuajoneuvossa, tapauksessani haluaisin kyllä isohkon matkailuvaunun ja kausipaikan leirintäalueelta postinjakelun kera.

Tässä olisi se hyvä puoli, ettei tulisi isoa rahallista menetystä, mikäli vaihtaisi kauden jälkeen toiselle alueelle, vaikka uudelle paikkakunnalle. Kiinteästä osoitteesta muutettaessa se tietää melkoisen tukun rahan vaihtoa.

Herääkin kysymys. Miksi olla itse oman onnensa ja unelmiensa pahin este? Liian järkevä tai varovainen. Meitä on opetettu - olemaan järkeviä. Onko järkevä elämä yhtä kuin hukattu elämä? Ei kai kokonaan, mutta järkevään elämään ei usein mahdu unelmat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi sallittu anonyyminäkin. Kiitos kommentista!