maanantai 8. marraskuuta 2021

Laskettelukeskukset läheisillä talvileirintäalueilla 2022

Tänä talvena meillä ei retkeillä talvileirintäalue edellä laskettelemaan, vaan ensin mennään laskettelemaan ja sitten vasta leiriytymään. Vanhaan leiriytyminen edellä kaavailtuun listaan pääset tästä.


Lista talven alamäkiin 2121-2022 löytyy etusivulta ja TÄSTÄ omana päiviteltävänä sivunaan!

Laskettelukeskuksesta leirintäalueelle ei jaksa ajaa rinnepäivän jälkeen enää puolituntista kauempaa. Tämän vuoksi vanhaa listaa on karsittu, ja rajattu laskettelukeskukset max. 30km/30min päähän vuorokausipaikkoja tarjoavista talvileirintäalueista (mukana ei siis kausipaikkakohteet). Listalta on myös jätetty pois kohteet, joista ei löytynyt netistä helposti tietoa. Epäselvät kotisivut tai niiden puuttuminen, yhteystiedot, OSOITE, aukioloajat, tieto caravan-majoituksesta, itsepäiset pop-up mainosbannerit ja esimerkkihintatiedottomuus johtaa hylkäykseen. Elämme kuitenkin jo vuotta 2022. Harmituksena todettakoon, että Facebook ei korvaa matkailuyrityksen kotisivuja.



Rinnefilosofiaa.

Elämä on alamäessä.
Vaikka pohjalle voi ottaa nopeuskisan, niin ylös noustaan kuitenkin aina tasan samaa tahtia.
Jos et pidä kiinni nostavasta köydestä, tiput kyydistä.
-Niin useasti kunnes tajuat, ettei pohjalla ole mitään.
Kun nouset ylös, huomaat, että koko maailma on auki.

Ja parasta tässä on se, että laskujen ja nousujen määrään voi vaikuttaa itse.

Otan aina kokopäivälipun.

maanantai 1. marraskuuta 2021

Ai mitäkö Tölkki puuhaa?

Täällä meni vähäisetkin syksyn lomat mönkään työkomennusten takia, joten tänne kuuluu vain työtä. Se vähäinen vapaa joka viikonlopustakin jää, on mennyt kyllä akkuja ladatessa. Edes somea ei ole jaksanut avata!

Ja sama tuo onkin nyt painaa pitkää päivää lumiin asti, että saa pidettyä edes viikon loman. Näin yrittäjänä ei ehkä pysty pysymään töistä poissa kuukautta kerrallaan, vaikkei kukaan meistä korvaamaton olekaan. Tosin työni on sen verran spesifiä, ettei minua voi korvata kukaan. Kokeiltu on.

Ja kyllä yrittäjyydessä on myös se hyvä puoli, että voi ottaa loman silloin kuin itse haluaa! Ja meillä se otetaan nyt talvella, säiden mukaan ja koulujen loma-aikojen ulkopuolella.

Jos olisi viisas, vuokraisi laskettelulomaksi mökin tai hotellista huoneen. Mutta, minäpä en haluakaan olla viisas, - vaan utelias ja saalistaa elämyksiä!

Aiempaa kokemusta lapsellisestakaan laskettelulomasta retkeilyautossa ei ole, mutta tulevana talvena se selviää! 5,99 metriseen peltikuoriaiseen ei montaa asuinneliötä mahdu. Miten 3 laskettelevaa ihmistä selviytyy viikon ajan tilanahtaudessa? Meneekö sukset ristiin? Kuka tarvitsee havuja ensimmäisenä? MITEN pakettiautoon mahtuu laskettelulomalla kolme persoonaa ja kaikki ne kamat?!

Loma on sen verran varma, että  siihen on satsattu jo takaovien thermopeitteen verran. Tilasin omani täältä, ja vaikkei peite olekaan mallikohtaisena mittana tehty, niin ihan hyvin se paikoilleen sopii ja asiansa ajaa. Instan puolella kysyttiin kiinnityksestä, niin neppareiden vastinkappaleet kiinnitin 12mm tasapäisillä torxeilla puuosiin ruuvaamalla.

Monta seikkaa thermopeitteen asennuksessa piti tietysti huomioida, kuten ilmankierto, väljyys, istuvuus, vetoketjujen toimintaergonomia ja käytönkestävyys. Kokemuksiakin tulee lisää lumien laskeuduttua! Ainakin kiinnostaa säästö lämmityskuluissa ja toimivuus!

lauantai 21. elokuuta 2021

Truma Update

Uusi päivitys Truma -sovellukseen (4.10.0) ja Truma iNet Boxiin (2.09.06).

11.8.2021 julkaistu päivitys sisältää optimointeja, jotka parantavat Truman käyttöä.
  • Esimerkiksi voit muokata GSM-asetuksia ja parannettu SIM-kortin tunnistusta.
  • Vikailmoitusten eriytetty näyttö SMS -tekstiviestinä.
  • Tiedät suoraan tekstiviestistä, onko kyseessä varoitus tai vika.

Päivitys sisältää myös Angular JS: n vaaditun säätämisen versioon 1.8.

Kuka on mystinen Angular JS?
AngularJS on rakenteellinen kehys dynaamisille verkkosovelluksille. AngularJS:n avulla suunnittelijat voivat käyttää HTML:ää mallikielenä, ja se mahdollistaa HTML:n syntaksin laajentamisen välittääkseen sovelluksen komponentit vaivattomasti. Angular tekee suuren osan koodista, joka muuten olisi kirjoitettava, täysin tarpeettomaksi.

perjantai 13. elokuuta 2021

Reittisuunnittelu vs. aika

Meillä sattui nyt niin ikävästi, että suunniteltu syksyn loma peruuntui, koska Tölkkiruokaa-kuski joutuu sanan varsinaisessa merkityksessä 5 viikoksi vankilaan! Sen jälkeen hän jatkaa samoilla papereilla mielisairaalaan. Sen verran tulee olemaan raskaasti tutkitut taustat, ja spesiaalihommaa, ettei lomat nyt vaan käy tähän väliin. Ja lisättäköön hymyssä suin, että kyseessä on työkomennus - molempiin kohteisiin 😂

Ei auta kuin niellä valtaisa pettymys, painaa leuka rintaan ja suunnata kohti arkea ilman kesä- ja syyslomia. Jospa sitten talvella pääsisi laskettelulomalle edes viikoksi. Näin yrittäjänä sitä kuvittelee olevansa korvaamaton, eikä raaski irrota työmaalta "pelastavan enkelin" roolista.

Ja sitten reittisuunnitteluun! Alla olevan karttaan on suunniteltu vallan mukava reittisuunnitelma, BestParkilta BestParkkien kautta BestParkkiin! Meillä on yleensä kasattu ihan Googlen Mapsin reittisuunnitelmaan kohteet, tosin harmiksi niitä mahtuu kerralla vain 10. Jos on pidempi loma käytettävissä, ei tässä ole ongelmaa, koska paikanpäällä voi pyöriä ja etsiä sisältöä elämään. Mutta meillä on yleensä käytössä käytännössä vain viikonloput, niin kaiken täytyy olla valmiiksi suunniteltu.

Noin 300km/päivä on hyvä etenemismatka, ellei ole pakollinen pitkänmatkan ajopäivä. Ja lomalla kun ollaan, niin nähtävyyksiäkin olisi mukava bongailla jo ajomatkalla. Näin ollen valitsemme ensisijaisesti maisemareitit tai pienemmät "vanhat", mutta mielellään hyväkuntoiset tiet. Tällöin säästää myös polttoaineessa, sillä ajamalla kahdeksaakymppiä (80km/h) satasen (100km/h) sijaan, kuluttaa aikaa enemmän matkaan vain noin 1,5min/10km. Polttoainetta taas voi säästää noin puoli–puolitoista litraa/100km.


Turvallisia lomakilometrejä teille, joilla loma on! En ole kateellinen, mutta..

lauantai 7. elokuuta 2021

Karavaanarin tekniset ja toiminnalliset vaatteet

Pientä tilaa kun asuttaa ahtaasti, on huomioitava kaikki. Siis ihan kaikki. 5,99 metriseen retkeilyautoon ei hirveästi vaatteita mahdu, varsinkin kun reissaajia on monta. Auton painorajatkin täytyy ottaa huomioon.

Tekniset ja toiminnalliset vaatteet eivät ole hevonhumppaa. On vaatteita jotka ovat teknisiä ja/tai toiminnallisia. Ne eroavat "vaan vaatteista" materiaaleiltaan, rakenteiltaan, kudosrakenteiltaan ja malleiltaan. Tämän toteamiseen tarvitaan joskus mikroskooppia, tosin, suosittelen luottamaan valmistajan kehuihin. Kaikki tekninenkään ei aina ole kallista.

Tekninen ja toiminnallinen vaate


Koska sääolosuhteet vaihtelevat Suomessa vuoden ympäri, on tämä pakko huomioida vaatteita hankkiessa, ja kerrospukeutumisella voittaa aina, - ajassa, rahassa ja tilassa! Monitoimisuuden lisäksi vaatteiden pitäisi toimia työssään, kuivua silmänräpäyksessä ja olla helppohoitoisia.


Mikä on tekninen vaate? 

Tekniset vaatteet on suunniteltu tukemaan erilaisia fyysisiä vaatimuksia, ne joustaa, hengittää ja pitävät olosi mukavana vaativissakin olosuhteissa ja hiostavimmankin suorituksen aikana. Tekniset materiaalit siirtävät tehokkaasti iholta erittyvää kosteutta ja pitävät sen kuivana. Tekninen materiaali myös kuivuu luonnonkuituja huomattavasti nopeammin. Teknisen vaatteen materiaalilapussa löytyy usein esimerkiksi; polyester, polypropeeni, polyamidi, nylon, spandex, elastan.

Tekninen ja toiminnallinen vaate

Mikä on toiminnallinen vaate? 

Toiminnalliset yksityiskohdat on usein huomioitu ja suunniteltu lisäämään mukavuutta ja parantamaan vaatteen tai suorituksen toimivuutta. Vaatteella on jokin toiminta tai toiminto. 100% villa on aina toiminnallinen. Sillä on luontaisia toiminnallisia ominaisuuksia. Esimerkiksi se tasaa lämpötilaeroja ja puhdistaa itse itsensä, vain tuulettumalla. Jopa hien ja virtsan. Kolme lasta villavaippahousuilla kestovaipattaneena, voin kokemuksen syvällä rintaäänellä puhua jo 21-12 vuoden takaisesta kokemuksesta. Näkyvät tahrat täytyy villasta puhdistaa mekaanisesti, ja joskus sekin tarvitsee pesun - villapesuaineella käsipesuohjelmalla. Toiminnallisuus voidaan myös ommella tai kutoa suoraan materiaaliin. Lentosukatkin lukeutuvat älyvaatteeksi, ne ovat materiaaleiltaan tekniset että kompressioltaan toiminnalliset.

Toiminnallinen vaate


Mistä teknisiä ja toiminnallisia vaatteita saa?

Melkein mistä vaan vaatteita myyvästä liikkeestä! Parhaiten urheiluvaateliikkeistä. Nykyisin pakolliset huomio/työvaatteetkin ovat usein sekä teknisiä että toiminnallisia. Tosin näissä on huomioitava lisäksi jo paloturvallisuus ja pesunkestävyys korkeissa lämpötiloissa, jolloin luonnonkuidut vievät voiton.

Helppous?

Teknisyys ja toiminnallisuus tuovat käyttöön helppoutta, mutta puhdistukseen vaativat ehkä hieman jo vaivaa.

Tekniset ja toiminnalliset vaatteet ovat usein keinokuituja, joten niitä ei pestä kuumassa, eikä lakanoiden kanssa samassa. Lakanat pestään 60 asteessa puuvillaohjelmalla, ja keinokuidut pestään 30 asteessa synteettiset- tai urheiluvaateohjelmalla, urheiluvaatteille tarkoitetulla pyykinpesuaineella. Pesukoneen synteettiset/sport-ohjelman vedenlämpötila ei vaihtele huuhtelu-ja pesuohjelmien välillä nopeasti, vaan kone lämmittää veden asteittain, max. 30-40 asteeseen.

GoreTex käsittely ei myöskään kestä mitä tahansa pesua ja ainetta! Kalvolliset vaatteet kannatta aina ensisijaisesti huuhdella vedellä heti likaannuttuaan, näin välttyy kuluttavalta pesulta.

Keinokuitujen huono puoli on nyppyyntyä ja imeä hajuja. Niille suunnitelluissa Sport-pyykinpesuaineissa tämä on huomioitu. Tuuletus ei usein riitä kovan käytön jälkeen, mutta onneksi keinokuiduilla on loistava hankauksen, pesunkertojen, ja värinpitävyyden kesto! Villa taas tuuletetaan, tarvittaessa useampikin päivä, sillä vesipesu kuluttaa villaa. Villan hankauksen kesto on heikko.

Fleecen saa märkänä kahisevaksi (eli tukkoon) yli 5% saippuaa sisältävällä pyykinpesuaineella, joten se kannattaa huomioida myös karavaanaripyykissä. Ei siinä tietysti ainakaan karavaanaripiireissä mitään vikaa ole, että kylpee yltäpäältä kahisevassa, mutta se fleecepusakka vaan on sen pesun jäljiltä tukossa, eikä hengitä. Fleecen saa toimimaan oikein pesemällä sen jatkossa alle 5% saippuaa sisältävällä pesuaineella.

Huuhteluaineet on myrkkyä kaikkien tekstiilien kuiduille. Ruokalusikallinen pyykkietikkaa huuhteluainelokeroon riittää pehmentämään kovan veden alueilla lakanakoneellisenkin, jos huuhteluainetta on pakko käyttää.

Tekninen ja toiminnallinen vaate

Hyöty?

Mitä hyötyä karavaanarille on teknisistä ja toiminnallisista vaatteista?
  • Silittämättä siistit jokapaikan höylät, pukeutui sitten villaan, silkkiin tai syntiseen synteettiseen.
  • Helppo pestä nyrkkipyykissä.
  • Tekniset vaatteet kuivuu unelman nopeasti ja tuntuu kosteanakin päällä kuivalta.
  • Ei tarvitse jonottaa kuivausrummulle/kaapille, kun teknisiä materiaaleja ei voi edes kaappikuivata!
  • Villaa ei tarvitse edes pestä, viikon voi hikoilla samalla vaatteella, kunhan saa tuulettua sen joka yö ulkona!
  • 100% villa on kesällä viileä ja talvella lämmin, sama t-paita käy.
  • Kerrastoa voi käyttää yöpukuna, jos sattuu olemaan yökaasua, tai naapurissa hätä, niin on jo siivot vaatteet valmiiksi yllä yöllisiin tositoimiin.
  • Kerrospukeutuminen helppoa samalla kesät-talvet-garderobilla.
  • Materiaalien jousto joka suuntaan.. antaa vatsalaukulle liikkumavaraa.

Suosikkini teknisisten materiaalien (synteettiset) pyykinpesuaineina;

  1. LV Sport pyykinpesuneste
  2. SERTO SPORTTI pyykinpesuneste
  3. Perlana Sport Active Care pyykinpesuneste (häiritsevän voimakas tuoksu)

Sporttipyykinpesuaineilla voi hyvin pestä luonnonkuidutkin reissun päällä! Sopii kaikille muille paitsi villalle ja silkille, mutta hätätapauksessa on pesty nekin sillä.

Villalle, silkille, herkille materiaaleille;


Karavaanarin pyykinpesuvinkki!

Pikkupyykki peseytyy itsestään kannellisessa sankossa ajomatkalla. Vettä ja pyykinpesuainetta sen verran, että likapyykki mahtuu sankossa hyrskymään, ja perillä riittää huuhtelu ja kuivaus. Jos perinteinen sanko ei mahdu mukaan, niin olemassa on kokoontaittuvia 10l sankoja kannella.

torstai 29. heinäkuuta 2021

Esitäytetty matkustajailmoitus nopeuttaa sisäänkirjautumista

Jonot Tuurin Onnelan karavaanialueelle? Kiire saada leirintäalueelta rantabulervardipaikka? Vessahätä ja pitäisi kirjautua sisään majoitukseen? Eipä hätää, ellei ole housussa jo.

Jos matkustajalla on mukanaan puoliso ja alaikäiset lapset, hänen tulee antaa samalla ilmoituksella matkustajatiedot kaikista perheenjäsenistä. Jos kyseessä on ryhmämatka, ryhmämatkan johtaja voi antaa tiedot kaikista ryhmämatkalle osallistuvista matkustajista yhdellä yhteisellä matkustajailmoituksella.

Matkustajan/ryhmämatkan johtajan on vahvistettava matkustajailmoituksen matkustajatiedot allekirjoituksellaan. Matkustajan mukana olevan puolison sekä alaikäisten lasten ei tarvitse erikseen allekirjoittaa perheen yhteistä matkustajailmoitusta (eikä olla paikalla sisäänkirjauksessa, ellei erikseen pyydetä). Majoitustoiminnan harjoittajan tai liikkeen henkilökunnan on sisäänkirjauksen yhteydessä myös varmistettava matkustusasiakirjasta matkustajan henkilöllisyys.

Esitäytä vino pino matkustajailmoituksia jo valmiiksi matkakulkimeen, ja pistä vain henkkarillinen matkanjohtaja respaan suorittamaan sisäänkirjaus ja allekirjoittamaan ilmoitus.

(Avautuu uuteen ikkunaan.)

keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Tiesithän, että ananas ja savumuikut kasvavat tölkissä?

Peltikuorisessa retkeilyautossa asustaessa voi vitsailla asuvansa tölkissä. Vaihtuvat maisemat ja tekemiset taas tuovat kyseiseen tölkkiin hengenravintoa. Siitä nimi "Tölkkiruokaa".

Retkikokkailukin on ihan kivaa, ja säilyketölkkejä on helppo hyödyntää reissuissa, niiden hyvän säilyvyyden ja helpon säilytyksen vuoksi. Ja monipuolisuus, esimerkiksi (tomaatti)tonnikalasäilykkeestä saa salaattiin että pastaan sekän kalan että kastikkeen. 

Operaatio ananasprofilointi.

p.s. kissat ja koirat syö purkkiruokaa.

p.p.s. kaikki karavaanarit ei oo alkoholisteja, niillä voi olla myös limutölkki käteen hitsattuna.

perjantai 23. heinäkuuta 2021

Puskakaravaanarin ilmastointi ja ääniviestintä

Näillä suven 2021 helteillä on keskustelukin käynyt kuumana, ilman viilennyksen osalta. Meillä ei ole Tölkissä (peltikuoriainen) asuintilan ilmastointia, eikä harmita tämän kesän jälkeenkään sen olemattomuus. Ilmastointilaite lisäisi +30kg painoa, vaikka kuinka vetäisi vatsan sisään.

Tällä bändikoolla on onneksi hoitunut helteellä eläinten hoito autossa ilman ilmastointiakin. Meillä on aina joku, joka jää Tölkkiin ovet ja ikkunat selällään.


No mutta, näihin kuumiin aaltoihin on nyt ratkaisu! Ryobi R18F-0! Kuten nimikin kertoo, tuuletin! Kaikki muut varmasti ymmärtää, minä vaan en. Jäljempänä siis vain "tuuletin".


Tuuletin toimii 5Ah akulla pienemmällä teholla 18h, ja tätä tasaisen tappavaa hurinaa voi kyllä kuunnella yölläkin. Varsinkin hyväuniset ja heikommat korvatulppien omistajat. Isommalla teholla tuuletin toimii 9h, ja tällä teholla saa kiintehuuliset koiratkin hymyilemään ja näyttämään korvattomilta saimaannorpilta. Tehoa voisi näin ollen olla pykälä alemmaskin. Nyt pienin teho on 1400rpm, ja 700-1000rpm ei ehkä palelluttaisi tropiikissa. Ehdoton plussa on luonnollisesti liikuteltavuus (akku), tehokkuus, säädettävyys ja akun kesto. Kyllä tätä voi tehoonsa nähden hiljaiseksikin kehua.


Koska käytössä on entuudestaan Ryobin 5Ah-akkuja, en alkanut etsiä puskaparkkiin sopivaa patteriradiota ja veivigrammari vie liikaa tilaa. Niinpä hankin lisäksi Ryobin R18R-0:n! Jäljempänä vaan "radio".


Niin että terveisiä nyt vaan täältä puskaparkista (huomaa sananmuunnos),
mulla on kylmä, nälkä ja äitiä ikävä. 


Pitääkseni itteni vireessä, kuuntelen radiolla Bluetoothin kautta YouTubesta Papun ja Poikien Hellettä, samalla kun lataan puhelinta radion kautta Ryobin akusta. Ihan mainio peli ja pieneksi vehkeeksi saa tälläkin karkoitettua ympäriltään kaikki paarmaa suuremmat.

Kemiallisen vessan (kemsan/kemssan) tyhjennyspaikat

Alla listattuna pääsääntöisesti ympärivuotiset kemiallisen vessan (kemsa/kemssa) tyhjennyspaikat. 

Mukana myös BestPark-markaparkit!

HUOM! Katso tarvittaessa myös alempi ajokaivolista, ajokaivoihin voi tyhjentää kemsan, jos erillistä kemsan tyhjennyspistettä ei ole!

Matkailuajoneuvojen kiinteän jätevesisäiliön tyhjennyspaikka eli ajokaivo, on yleensä kannella peitetty aukko maassa. Matkailuajoneuvo ajetaan kaivon päälle tai viereen ja säiliö tyhjennetään joko letkun avulla tai valuttamalla. Ajokaivoon saa Suomessa tyhjentää myös kemsan, eli kemsakasetin kanssa ajokaivoreiälle ja kaadetaan kakkat aukkoon. Älä tiputa kemsakasetin korkkia!

Kemsan saa tyhjennettyä maksua vastaan myös useimmilla leirintäalueilla ja matkaparkeissa.

Vinkki! Tarkasta ohjeista ENSIN missä ja miten toimia! Siivoa jälkesi, se on velvollisuutesi, ja näin taataan näin upeiden palveluiden säilyminen! Huuhtelemalla ja siivoamalla omat ja tarvittaessa muiden sotkut, teet itsestäsi aina muita paremman. Osta lisäpalveluita!

Listaa päivitetty 24.7.2021.


Kemiallisen WC:n tyhjennyspaikat

Akaa Toijalan Satama BestParkSatamatie 315, Akaa. Varattavissa maksullinen (n.10€) 60 minuutin huoltokäynti. Vesihuolto ja pikasuihku pitävät sinut tien päällä. Parkit ovat auki 24/7, mutta haluamme taata kaikille rauhalliset yöunet. Siksi huoltoa ei voi hoitaa hiljaisuuden 22.00-07.00 välisenä aikana.

Anjalankoski ABC, Hallitie 2, (N 60.74859 E 26.83745). Vesi- ja ilmakaapin yhteydessä. Talvikäyttö mahdollista.

Aura Tielaitoksen paikka, teiden 9 ja 41 risteys. ABC Liikenneaseman vieressä (N 60.64230 E 22.55064). Alueen sivulla on WC-rakennus, jossa on erillinen kemiallisen WC:n tyhjennyskoppi. Talvikäyttö mahdollista. WC rakennuksen päädyssä on sähköautomaatti.

Forssa ABC, Matkailijankatu 2 (N 60.82697 E 23.57139). Rakennuksen vasemmalla sivulla lasikuitu septikaappi. Talvikäyttö mahdollista.

Haparanda River, BestPark, Strandgatan 18, 953 31 Haparanda, Ruotsi. Varattavissa maksullinen (n.10€) 60 minuutin huoltokäynti. Vesihuolto ja pikasuihku pitävät sinut tien päällä. Parkit ovat auki 24/7, mutta haluamme taata kaikille rauhalliset yöunet. Siksi huoltoa ei voi hoitaa hiljaisuuden 22.00-07.00 välisenä aikana.

Heinola Teboil Tähtihovi Itä (ajosuunta pohjoiseen), Juomatpolku 41 (N 61.21800 E 26.01598). Vesi- ja ilmakaapin yhteydessä. Lukossa, avain kassalla. Talvikäyttö mahdollista.

Heinola Teboil Tähtihovi Länsi (ajosuunta etelään), Juomatpolku 41 (N 61.21902 E 26.01341). Pihalla vesi- ja ilmakaapin yhteydessä. Lukossa, avain kassalla. Talvikäyttö mahdollista.

Helsinki Rastila Camping Helsinki, Karavaanikatu 4, puh. 0931078517. Alueen ulkopuolisille kemssan tyhjennys + veden otto -palvelu 3 euroa/kerta. Maksu etukäteen vastaanottoon.

Huittinen ABC, Loimijoentie 89 (N 61.16744 E 22.67870). Liikenneaseman sisäisen ajoväylän vasemmalla puolella on tumma septikoppi rekkaparkin sivussa, ajoväylän vieressä. Lukittu. Talvikäyttö mahdollista.

Hyvinkää Best-Caravan, Avainkierto 11, (N 60.61395 E 24.81120). Kadun laidassa oleva opasteviitta (wc & vesipiste) ohjaa rakennuksen oikealle puolelle. Pesuhallin ulosajo-oven vieressä on septihuoneen ovi, jossa lukee WC & Vesipiste. Ovi on avoinna. Talvikäyttö mahdollista.

Hyvinkää Teboil Sveitsinhovi, Mäkikuumolantie 1 (N 60.62129 E 24.80235). Raskaan kaluston tankkauspisteen lähellä, mittarikentän laidalla. Aivan Mäkikuumolantien vieressä olevan vesi-ja ilmakaapin yhteydessä. Talvikäyttö mahdollista.

Inari Neste Saariselkä, Kiveliöntie 8, Inari. Kemssan tyhjennyspiste, avain ja ohjeet kassalta.

Ii Shell, Leipojantie 1, 91100 Ii, puh. 0401739941. Kaivo, jonne voi tyhjentää kemiallisen vessan. Sisältä myyjältä saa metallisorkan, jolla kannen saa auki. Kaivo ja siitä kertova sininen kyltti löytyy huoltoaseman sivulta, rekkojen diesel-pisteen vierestä.

Iitti ABC Kausala, Hallitie 1 (N 60.89428 E 26.33692). Pihan laidalla, vesi- ja ilmakaapin yhteydessä. Talvikäyttö mahdollista.

Joensuu ABC Marjala, Marjalantie 18 (N 62.63549 E 29.66519). Pihan laidalla mittarikentän kohdalla septipisteen rosteripeltinen lukittu suojakotelo. Merkitty.

Juva ABC, Tulostie 1, (N 61.89669 E 27.80841). Raskaan kaluston ST1 tankkauspaikan vieressä. Pihan sivulla erillinen septirakennus. Maksullinen 1 euron kolikkolukko. Merkitty. Talvikäyttö mahdollista.

Jyväskylä ABC Keljonkangas, Eteläväylä 17 (N 62.18908 E 25.70261). Pihan laidalla. Ekopisteen vieressä septirakennus. Talvikäyttö mahdollista.

Jyväskylä ABC Vaajakoski, Vaajakoskentie 850, Vaajakoski. Avoinna 24 h.

Kajaani ABC Lohtaja, Taikatie 4 (N 64.21809 E 27.67653). Pysäköintialueen perällä septirakennus. Ekopiste vieressä. Merkitty. Talvikäyttö mahdollista.

Karjaa ABC, Lepinpellonkuja 2 (N 60.05521 E 23.64724). Pihan perällä, caravan-sähköpaikkojen vieressä. Kellertävän lautakopin kohdalla rosterikantinen ajokaivo. Merkitty.

Kokkola ABC, Heinolankaari (N 63.82955 E 23.14764). Rakennuksen vasemmalla sivulla. Rekkaparkin puolella. Septihuoneen ovi merkitty. Talvikäyttö mahdollista. Ajokaivo kohdalla.

Koria ABC, Suviojantie 19 (N 60.85878 E 26.56602). Pihan laidalla, lähellä caravan-paikkoja. Vesi- ja ilmakaapin yhteydessä. Talvikäyttö mahdollista.

Kuhmo Jätevedenpuhdistamo, Tervatie 6 (N 64.123849 E 29.501964). Kadun laidassa opasteviitta. Tyhjennyspiste lastauslaiturilla, merkitty. Talvikäyttö mahdollista. Rakennuksen päädyssä kesäisin vesipiste.

Kuortti ABC, Mäyrätie 1, 19410 Kuortti. Avoinna 24/7.

Kuusamo Energia- ja vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamo, Jatatie 11. Matkailijat voivat tyhjentää kemiallisen wc:n maksutta Kuusamon Energia- ja vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamolla. Tyhjennyspaikka sijaitsee ennen porttia oikealla puolella, paikalla on kyltti jossa on kannen avaamiseen tarkoitettu koukku. Palvelu käytettävissä ympäri vuorokauden. Palvelu ei kata muita jätteitä mm. roskapusseja. Huom! Kaivoon ei saa tyhjentää harmaita vesiä!

Lahti ABC Renkomäki, Simolanmutka 1 (N 60.93442 E 25.63384). Erillinen septirakennus pihan sivulla Merkitty. Talvikäyttö mahdollista.

Lappeenranta ABC Viipurinportti, Hirsimäenkatu 1 (N 61.05262 E 28.26366). Pihan sivulla. Linja-autoparkkipaikkojen lähellä septirakennus. Merkitty. Talvikäyttö mahdollista.

Lempäälä BestPark, Ideaparkinkatu 4, 37570 Lempäälä. Varattavissa maksullinen (n.10€) 60 minuutin huoltokäynti. Vesihuolto ja pikasuihku pitävät sinut tien päällä. Parkit ovat auki 24/7, mutta haluamme taata kaikille rauhalliset yöunet. Siksi huoltoa ei voi hoitaa hiljaisuuden 22.00-07.00 välisenä aikana.

Lempäälä Teboil Pirkanhovi, Kelhontie 254 (N 61.25604 E 23.83974). Caravan-paikkojen huoltorakennuksessa on lukittu septihuone. Avaimen saa Teboilin kassalta. Talvikäyttö mahdollista.

Liminka ABC Tupos, Tyrnäväntie 118 (N 64.86174 E 25.52011). Rakennuksen takana. Rekkaparkin vieressä olevien caravan-paikkojen välissä septirakennus. Maksullinen 20 cent kolikkolukko. Merkitty.

Loviisa ABC Kuninkaantie Pernaja, Vanhankyläntie 77, 07740 Vanhakylä. Avoinna 24 h.

Nokia ABC Kolmenkulma, Rounionkatu 140 (N 61.50219 E 23.56929). Mittarikentän vieressä tumma koppi. Lukitun oven avauspyyntö painike on oven vieressä. Merkitty.

Orivesi ABC Oritupa, Valtatie 9 (N 61.67159 E 24.28713). Liikenneaseman takana. Punainen septihirsikoppi, jossa kemssa voidaan huuhdella. Lukittu. Avain ABC:n kassalta. Kemssan tyhjennys tehdään vieressä olevaan ajokaivoon.

Parikkala ABC Särkisalmi, Rinnekatu 1 (N 61.60402 E 29.48095). Rinnekadun toisella puolella, raskaan kaluston parkkipaikan laidalla on erillinen septirakennus.

Perho BestPark, Haanentie 26, 69950 Perho. Varattavissa maksullinen (n.10€) 60 minuutin huoltokäynti. Vesihuolto ja pikasuihku pitävät sinut tien päällä. Parkit ovat auki 24/7, mutta haluamme taata kaikille rauhalliset yöunet. Siksi huoltoa ei voi hoitaa hiljaisuuden 22.00-07.00 välisenä aikana.

Pernaja ABC Kuninkaantie, Vanhanväyläntie 77, Vanhakylä. puh. 0107659800. Avoinna ympäri vuorokauden.

Pihtipudas Niemenharjun Matkailukeskus Oy, Harjukatu 2, 44800 Pihtipudas, puh. 0207866370.

Pirkkala ABC, Keisarinviitta 2 (N 61.45209 E 23.64279). Rakennuksen takaovi septihuoneeseen nestekaasukaapin kohdalla. Kassalta pyydetään oven avausta. 

Pori ABC Tikkula, Tikkulantie 2 (N 61.48855 E 21.74873). Septirakennus on Kodin Terran ja Kierrätyspisteen välissä pihan perällä. Mäntyluodontien laidassa olevan polttoainehintatolpan kohdalla. Talvikäyttö mahdollista. 

Raisio ABC Raisio, Piilipuunkatu 2, 21200 Raisio. Vt 8:n ja Kustavintien risteyksessä. Tyhjennyspaikka rekkaparkin alueella, ajo rekkaliittymästä sisään. Rekkojen tankkauspisteen vieressä. Myös kaasunmyynti ja raikasvedenotto (letkun pituus 1 metri).

Rovaniemi BestPark, Joulupukintie 1, 96930 Rovaniemi. Varattavissa maksullinen (n.10€) 60 minuutin huoltokäynti. Vesihuolto ja pikasuihku pitävät sinut tien päällä. Parkit ovat auki 24/7, mutta haluamme taata kaikille rauhalliset yöunet. Siksi huoltoa ei voi hoitaa hiljaisuuden 22.00-07.00 välisenä aikana.

Ruukki Neste Revonlahti, Kasitie 540 (N 64.71923 E 24.97486). Huoltoaseman eteläpuolella erillään pihasta. Kemiallisen wc:n tyhjennyspaikka nurmikolla ajokaivon kohdalla. Merkitty. 

Salo Teboil Kivihovi, Bulevardi 10, Suomusjärvi (N 60.38038 E 23.61753). Raskaan kaluston mittarikentän laidalla. Caravan paikkojen vieressä olevan vesi- ja ilmakaapin yhteydessä. Merkitty. Talvikäyttö mahdollista.

Sastamala Neste Häijää, Kauppakuja 1 (N 61.50000 E 23.09011). Kauppakeskus Häijään-Äijän, Kauppakatu 2:n takapihalla. Hyvin merkitty kemssan tyhjennyspaikka sijaitsee huoltoaseman pesuhallin yhteydessä.

Savitaipale ABC, Peltoinlahdentie 31 (N 61.19152 E 27.66347). Liikenneaseman takana. Linja-autoparkin luona septirakennus. Merkitty. Talvikäyttö mahdollista. 

Savonlinna ABC, Suuri Savontie 1 (N 61.87740 E 28.82615). Alapihalla kierrätyssäiliöiden vieressä septirakennus. Maksullinen 1 euron kolikkolukko. Merkitty. Ajokaivo edessä. 

Seinäjoki BestPark, Suupohjantie 57, 61320 Seinäjoki. Varattavissa maksullinen (n.10€) 60 minuutin huoltokäynti. Vesihuolto ja pikasuihku pitävät sinut tien päällä. Parkit ovat auki 24/7, mutta haluamme taata kaikille rauhalliset yöunet. Siksi huoltoa ei voi hoitaa hiljaisuuden 22.00-07.00 välisenä aikana.

Siilinjärvi Shell, Golftie 11 (N 63.05941 E 27.67251). Raskaan kaluston parkkipaikan takana on pieni septirakennus. Talvikäyttö mahdollista. 

Simpele Teboil Änkilä, Mäkiänkiläntie 2 (N 61.41657 E 29.33356). Rakennuksen takana, pesuhallin sivuseinällä vanerinen septikaappi. Merkitty.

Taivalkoski BestPark, Mäkitie 13, 93400 Taivalkoski. Varattavissa maksullinen (n.10€) 60 minuutin huoltokäynti. Vesihuolto ja pikasuihku pitävät sinut tien päällä. Parkit ovat auki 24/7, mutta haluamme taata kaikille rauhalliset yöunet. Siksi huoltoa ei voi hoitaa hiljaisuuden 22.00-07.00 välisenä aikana.

Vaasa ABC Airport Park, Kiitokaari 2 (N 63.05249 E 21.71848). Pesuhallin sivulla on septihuone. Merkitty. Talvikäyttö mahdollista.

Valkeala ABC, Kalevantie 1 (N 60.93007 E 26.79966). Rakennuksen seinustalla. Vesi- ja ilmakaapin yhteydessä. Talvikäyttö mahdollista.

Äänekoski ABC Hirvaskangas, Suonenjoentie 10 (N 62.51804 E 25.68933). Liikenneasema rakennuksen takana olevassa huoltorakennuksessa septihuone. Merkitty. Talvikäyttö mahdollista.

* * * * * * * * * * * * * * * * *

AJOKAIVOT

Akaa ABC Toijala, Satamatie 43 (N 61.18130 E 23.88484). Ajokaivo huoltamon takana, caravan-paikkojen ja rekkaparkin lähellä, kellertävän lautakopin päädyn kohdalla rosterikansi reunakiven takana. Kiinteiden säiliöiden tyhjennys letkun avulla.

Akaa Toijalan Satama BestParkSatamatie 315, Akaa. Varattavissa maksullinen (n.10€) 60 minuutin huoltokäynti. Vesihuolto ja pikasuihku pitävät sinut tien päällä. Parkit ovat auki 24/7, mutta haluamme taata kaikille rauhalliset yöunet. Siksi huoltoa ei voi hoitaa hiljaisuuden 22.00-07.00 välisenä aikana.

Anjalankoski Neste, Elimäentie 14 (N 60.68719 E 26.81854). Ajokaivo keskellä pihaa mittarikentän edessä. Henkilökunta avaa kaivon kannen.

Haparanda River, BestPark, Strandgatan 18, 953 31 Haparanda, Ruotsi. Varattavissa maksullinen (n.10€) 60 minuutin huoltokäynti. Vesihuolto ja pikasuihku pitävät sinut tien päällä. Parkit ovat auki 24/7, mutta haluamme taata kaikille rauhalliset yöunet. Siksi huoltoa ei voi hoitaa hiljaisuuden 22.00-07.00 välisenä aikana.

Huittinen ABC, Loimijoentie 89 (N 61.16744 E 22.67870). Liikenneaseman sisäisen ajoväylän vasemmalla puolella on tumma septikoppi rekkaparkin sivussa ajoväylän vieressä. Septikopin edessä, oven kohdalla n. 1 m kopista on ajokaivo.

Hyvinkää Best-Caravanin matkaparkki, Avainkierto 11, Hyvinkää. Keltakantinen ajokaivo pesuhallin päässä. Avauskoukun saa viereisestä kemssantyhjennyshuoneesta, joka on aina auki. Myös raikasvesimahdollisuus.

Ii Shell, Leipojantie 1, (N 65.30931 E 25.37714). Sijainti. Raskaan kaluston tankkauspaikan lähellä ajokaivo. Merkitty.

Joensuu, Ajokaivo harmaavesille/vesipiste, lähellä Jokiasemaa Länsikadun vieressä, (62.592466, 29.740900). Harmaa rakennus, joka päädyssä on merkitty kaivo.

Joutsa ABC, Köysitie 277 (N 61.71461 E 23.63280). Mittarikentän päädyn kohdalla. Kaivon paikka on asvalttiin maalatun keltaisen merkkirenkaan sisällä. Viereisen tumman huoltokopin seinällä on septitankin tyhjennyspaikan merkki jossa oleva nuoli osoittaa ajokaivon paikkaa kohti.

Juuka ABC, Karjalantie 1 (N 63.24767 E 29.26460). Paikka sijaitsee rakennuksen valtatien puoleisella sivulla, aivan seinän vieressä on rosterikansinen septikaivo. Kiinteiden säiliöiden tyhjennys tehtävä letkun avulla. Harmaavesikaivo on samalla kohdalla, kauempana seinästä.

Juva ABC, Tulostie 1 (N 61.89669 E 27.80841). Raskaan kaluston ST1-tankkauspaikan vieressä. Pihan sivulla erillisen septirakennuksen vieressä kaivo. Merkitty.

Jyväskylä ABC Keljonkangas, Eteläväylä 17 (N 62.18908 25.70261). Ajokaivo on Ekopisteen kohdalla septirakennuksen vieressä. Vain irrotettaville säiliöille.

Jyväskylä ABC Vaajakoski, Vaajakoskentie 850 (N 62.22964 E 25.90216). Huoltamorakennuksen takana ajokaivo.

Kajaani ABC Lohtaja, Taikatie 4 (N 64.21809 E 27.67653). Pysäköintialueen perällä septirakennuksen kohdalla. Ekopiste vieressä. Merkitty.

Kalajoki Shell, Kokkolantie 1 (N 64.25627 E 23.93638) Rakennuksen pohjoispäädyssä kaivo. Keltainen kansi.

Karjaa ABC, Lepinpellonkuja 2 (N 60.05521 E 23.64724). Pihan perällä, caravan-sähköpaikkojen vieressä. Kellertävän lautakopin kohdalla rosterikantinen ajokaivo. Merkitty.

Kempele Shell Zeppelin, Zeppelinintie 1 (N 64.90423 E 25.53933). Rakennuksen takana, autoimurin kohdalla keltainen kaivonkansi.

Kokkola ABC, Heinolankaari (N 63.82955 E 23.14764). Rakennuksen vasemmalla sivulla. Rekkaparkin puolella, septihuoneen edustalla. Merkitty.

Kontiomäki Shell Rytivaara, Viitostie 2 (N 64.31969 E 28.04347) Huoltamorakennuksen eteläpäädystä n.10 m. Nurmikon laidassa. Rekkaparkin puolella, huuhteluvesipisteen kohdalla.

Kuortti ABC, Mäyrätie 1 (N 61.42178 E 26.43548). Pysäköintialueen laidalla, ekopisteen vieressä, septirakennuksen edessä.

Lahti ABC Renkomäki, Simolanmutka 1 (N 60.93442 E 25.63384). Pihan perällä, liikenneasemarakennuksen lähellä. Septirakennuksen edessä rosterikantinen kaivo. Merkitty.

Lappeenranta ABC Viipurinportti, Hirsimäenkatu 1 (N 61.05262 E 28.26366). Pihan sivulla. Linja-autoparkkipaikkojen lähellä. Septikopin kohdalla kaivo.

Lempäälä BestPark, Ideaparkinkatu 4, 37570 Lempäälä. Varattavissa maksullinen (n.10€) 60 minuutin huoltokäynti. Vesihuolto ja pikasuihku pitävät sinut tien päällä. Parkit ovat auki 24/7, mutta haluamme taata kaikille rauhalliset yöunet. Siksi huoltoa ei voi hoitaa hiljaisuuden 22.00-07.00 välisenä aikana.

Lempäälä Teboil Pirkanhovi, Kelhontie 254 (N 61.25604 E 23.83974). Caravan-paikkojen huoltorakennuksen edessä kaivo 4 m. seinästä. Varottava ovien kohdalla olevaa katon lippaa.

Lieksa ABC, Kalliokatu 8 (N 63.32268 E 30.00724). Rakennuksen seinän vieressä, lukitun septikaapin sisällä on rosterikantinen septikaivo. Kiinteiden säiliöiden tyhjennys letkun avulla. Talvikäyttö mahdollista. Merkitty.

Liminka ABC Tupos, Raahentie 30 (N 64.80066 E 25.24966). Rakennuksen takana kaivo. Merkitty.

Loviisa ABC, Kuninkaantie Pernaja, Vanhankyläntie 77, 07740 Vanhakylä. Avoinna 24 h.

Mäntsälä ST1 Juustoportti, Pohjoinen pikatie 8 (N 60.67481 E 25.35152). Bussiparkin lähellä, lautakopin edessä 10 m ajokaivo. Kopissa on juomavesiletku ja kaivon kannen avaamiseen koukku.

Mäntsälä P Shell, Pohjoinen pikatie 1 (N 60.67346 E 25.35563). Raskaan kaluston tankkauspaikan perällä on harmaa septilautakoppi. Kopin edessä n. 3 m ovesta on tyhjennyskaivo. Kopissa on koukku kaivon kannen avaamiseksi. Kemssan talvityhjennys tehdään septikopin lattian läpi n. 30 cm nousevaan tyhjennysputkeen. Talvella kiinteät säiliöt tyhjennettävä pitkän letkun avulla septikopin putkeen.

Nokia ABC Kolmenkulma, Rounionkatu 140 (N 61.50239 E 23.56942). Mittarikentän lähellä. Septikoppia vastapäätä n. 17 m päässä asvaltin laidalla on merkitty ajokaivo valopylvään vieressä. Kaivon huuhtelupainike on septikopin oven vieressä.

Orivesi ABC Oritupa, Valtatie 9 (N 61.67159 E 24.28713). Aseman takana. Punaisen septihirsikopin vieressä ajokaivo, jossa rosterikansi. Kemssa tyhjennetään myös ajokaivoon.

Perho BestPark, Haanentie 26, 69950 Perho. Varattavissa maksullinen (n.10€) 60 minuutin huoltokäynti. Vesihuolto ja pikasuihku pitävät sinut tien päällä. Parkit ovat auki 24/7, mutta haluamme taata kaikille rauhalliset yöunet. Siksi huoltoa ei voi hoitaa hiljaisuuden 22.00-07.00 välisenä aikana.

Pernaja ABC Kuninkaantie, Vanhanväyläntie 77 (N 60.48477 E 25.89077). Rakennuksen vasemmalla sivulla. Lastauslaiturin lähellä olevan vesikaapin yhteydessä, aivan kallioleikkauksen vieressä. Ajokaivon neliön muotoinen rosteriritilä kansi on septikaapin edessä n. 2 m päässä.

Pihtipudas Niemenharjun Matkailukeskus Oy, Harjukatu 2, 44800 Pihtipudas, puh. 0207866370.

Pori ABC Tikkula, Tikkulantie 2 (N 61.48855 E 21.74873). Harmaavesikaivo on septirakennuksen edessä. Septirakennus on Kodin Terran ja Kierrätyspisteen välissä, pihan perällä. Mäntyluodontien laidassa olevan polttoainehinta tolpan kohdalla.

Rauma ABC Kortela, Unajantie 2 (N 61.09956 E 21.50448). Kaivo rakennuksen takapuolella. Rosterikansi.

Rovaniemi BestPark, Joulupukintie 1, 96930 Rovaniemi. Varattavissa maksullinen (n.10€) 60 minuutin huoltokäynti. Vesihuolto ja pikasuihku pitävät sinut tien päällä. Parkit ovat auki 24/7, mutta haluamme taata kaikille rauhalliset yöunet. Siksi huoltoa ei voi hoitaa hiljaisuuden 22.00-07.00 välisenä aikana.

Rovaniemi Shell Napapiiri, Sodankyläntie 715 (N 66.54467 E 25.84303). Keltaisella maalilla ympyröity ajokaivo sinisen jätepuristimen ja rekkatankkauspaikan läheisyydessä. Jätepuristimen vieressä ovat kaivon nostinkahvat. Paikalla ei ole huuhtelumahdollisuutta. Huom! Rakennuksen takaosan toisella puolella sijaitseva ja kokonaan keltaisella maalilla maalattu kaivonkansi ei ole tyhjennyspisteen kansi!

Rovaniemi Norvajärvi, Lentosatamantie (N 66.62583 E 25.79390). Saksalaisen sotilashautausmaan/uimarannan pysäköintipaikan wc-rakennuksen edessä on merkitty ajokaivo.

Ruukki Neste Revonlahti, Kasitie 540 (N 64.71923 E 24.97486). Huoltoaseman eteläpuolella erillään pihasta. Ajokaivo merkitty.

Sastamala Neste Häijää, Kauppakuja 1 (N 61.50000 E 23.09011). Kauppakeskus Häijään-Äijän, Kauppakatu 2:n takapihalla. Lähellä kauppakeskuksen sisäänkäyntiä keltainen pieni kaivon kansi.

Savonlinna ABC, Suuri Savontie 1 (N 61.87740 E 28.82615). Alapihalla kierrätyssäiliöiden vieressä septirakennus. Maksullinen 1 euron kolikkolukko. Ajokaivo edessä.

Seinäjoki BestPark, Suupohjantie 57, 61320 Seinäjoki. Varattavissa maksullinen (n.10€) 60 minuutin huoltokäynti. Vesihuolto ja pikasuihku pitävät sinut tien päällä. Parkit ovat auki 24/7, mutta haluamme taata kaikille rauhalliset yöunet. Siksi huoltoa ei voi hoitaa hiljaisuuden 22.00-07.00 välisenä aikana.

Siilinjärvi Shell, Golftie 11 (N 63.05941 E 27.67251). Raskaan kaluston parkkipaikan takana on pieni septirakennus, kaivo kohdalla.

Simpele Teboil Änkilä, Mäkiänkiläntie 2 (N 61.41657 E 29.33356). Rakennuksen takana, pesuhallin sivuseinällä vanerinen septikaappi. Kaapin edessä pihalla on kaivon tyhjennyssuppilon suojana vanerikoppa. Merkitty.

Sodankylä Raudanjoki, Potkuriparkki, tie nro 4, Tielaitoksen paikka, (N 67.02034 E 26.39626). Wc- rakennuksen vieressä ajokaivo.

Taivalkoski BestPark, Mäkitie 13, 93400 Taivalkoski. Varattavissa maksullinen (n.10€) 60 minuutin huoltokäynti. Vesihuolto ja pikasuihku pitävät sinut tien päällä. Parkit ovat auki 24/7, mutta haluamme taata kaikille rauhalliset yöunet. Siksi huoltoa ei voi hoitaa hiljaisuuden 22.00-07.00 välisenä aikana.

Tampere ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39 (N 61.45965 E 23.78722). Rekkaparkin takana olevan kellertävän lautakopin takasivulla, aivan seinän vieressä rosterikansi. Katon reunan vuoksi kiinteiden säiliöiden tyhjennys mahdollista vain letkun avulla.

Turku Huolintakatu (N 60.44418 E 22.22387). Juhana Herttuan puistokadun ja Huolintakadun risteyksen tuntumassa. Huolintakadulle käännyttyä käännytään heti seuraavasta risteyksestä oikealle. Jätekontin jälkeen on ajokaivo. Kaivon kohdalla olevan kopin seinässä on merkintä ajokaivosta. Lämmitetyssä. kopissa on ajokaivon ympäristön puhdistamiseksi huuhteluletku tyhjennyksessä tulleista roiskeista. Kopin oven sisäpuolella on ohjeet siisteyden noudattamiseksi. Tyhjennyspaikka on tarkoitettu laivalle meneville autoille.

Utsjoki Mieraslompola, tie nro 4, tielaitoksen paikka, Mieraslompolon kylän eteläpuolella, Utsjoelle matkaa n. 40 km (N 69.58395 E 27.23736). Levähdysalueen wc rakennuksen vieressä on merkitty tyhjennyskaivo.

Vaasa ABC Airport Park, Kiitokaari 2 (N 63.05249 E 21.71848). Pesuhallin sivulla on septihuone. Septimerkin kohdalla, 2 m seinästä on ajokaivo.

Viitasaari ABC, Kokkosalmentie 7 (N 63.07454 E 26.86470). Pihan laidalla mittarikentän kohdalla lipputanko rivistön luona tyhjennyskaivo. Merkitty.

Virrat Laivaranta (Tarjanne-laivan välittömässä läheisyydessä) Pohjolantie 8. Samassa rannassa myös vesipiste.

Ylivieska Kärkkäinen, Ollilanojankatu 2 (N 64.06286 E 24.56113). Mittarikentän luona on erillinen varikkopesu/katsastusasema rakennus. Pesuhallin sivulla on ajokaivo.

Ylämylly Shell, Ylämyllyntie 77 (N 62.61421 E 29.54182). Pesuhallin sivussa, kaasukaappien edessä keltainen kaivonkansi. Henkilökunta avaa kaivon kannen.

Ylöjärvi Shell, Vanha Vaasantie 1 (N 61.55852 E 23.54912). Rakennuksen takana, kaivon kansi merkitty PA kirjaimilla. Henkilökunta avaa kaivon kannen.

Äänekoski ABC Hirvaskangas, Suonenjoentie 10 (N 62.51804 E 25.68933). Liikenneaseman takana olevan huoltorakennuksen edessä ajokaivo. Merkitty.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Thermacell vs. Swissinno (verenhimoisten naisten karkoitukseen)

Kesä 2021. Moni mies voi olla onnellinen että on ollut niin monen naisen mieleen tänä kesänä..

Tämä kesä jää mieleen myös yhtä monesta miljoonasta hyttysestä, paarmasta ja mäkäräisestä. Kaikki seuraan hakeutuneet olleet isoja, uhkeita, veren- tai lihanhimoisia naisia!

Keski-Suomessa ilmavalla rantapaikalla tilanne on ollut niin vaikea, että kaksi Thermacelliä on saanut yhtäaikaisesti häätää hyttysiä tunnin, ennen kuin vaikutus on alkanut näkymään! Jotta juhannuksena voitiin yöpyä aamukolmea pidempään, tarvittiin lisäapuja.. Eipä ole allekirjoittaneen 39-vuotisen uran aikana koskaan, ollut näin paljon yhtäaikaa hyttysiä!

Oletan, että kaikki Thermacelliä käyttävät tietää, kuinka täyttöpaketin kaasut loppuu ennen myrkkytyynyjä. Ja jotkin huimat tilaavat myrkkytyynyjä erikseen, kuka joskus muinoin Kiinasta ja toinen nykyisin Kreikasta. Ryobi myy pelkkiä tyynyjä sähköiseen, akkukäyttöiseen hyttyskarkoittimeensa. Swissinnon hyttyslyhtyyn on oma täyttöpakettinsa, johon kuuluu sekä myrkkytyynyt että kynttilä.

Täyttöpaketin kaasu on kallista, sen täyttö sytkärikaasulla uusiin patruunoihin mahdotonta ja myrkkytyynyt pitäisi saada lämmön päälle toimiakseen.

Itse valitsin myrkkytyynyjen käyttöön Swissinnon kauniin kynttilälyhdyn (n. 25€). Lyhdyn mukana tullut kynttilä ja myrkkytyyny oli loppu 4h:ssa, joten ei auttanut sivistyksen ulkopuolella muu, kuin laittaa lämpökynttilä ja Thermacellin myrkkytyyny tulille. Ja mainiostihan ne toimii lyhdyssä!

Swissinno-hyttysmyrkkylyhty

Diy-hakkeri (do-it-yourself) osaa tehdä vastaavan lyhdyn tyhjästä olut-tölkistä tai korkeasta ruokatölkistä. Taitaa myrkkytyynyjen lämmittäminen onnistua tavallisellakin kynttilälyhdyllä, kunhan myrkkytyynyt saa lyhdyn yläosan metallin ilma-aukkoihin kiinni jotenkin.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Coleslaw - lisukesalaatti, MUNATON

Raikas MUNATON ameriikkalainen caravaanarin kaalisalaatti valmistuu todella helposti, mutta tarvitsee jääkaappiaikaa maustuakseen. Salaattiin rakennetta tuo kermaviili. Maistuu mainiosti vielä seuraavanakin päivänä!

Ainekset

4 annosta
  • iso nyrkillinen varhais- TAI valkokaalia (eli keräkaalia)
  • iso nyrkillinen punakaalia
  • 1 keskikokoinen porkkana

Kastike
  • 2 dl kermaviiliä
  • 1-2 rkl Dijon Honey-sinappia (paras sinappi ikinä!)
  • 1-3 rkl valkoviinietikkaa (riippuen kuinka paljon tykkää etikasta)
  • ½ tl rouhittua mustapippuria
  • rippunen suolaa

Valmistus

  1. Raasta kaali ja porkkanat kulhoon.
  2. Sekoita kastikkeen raaka-aineet kermaviilipurkissa ja lisää kaaliseokseen. Sekoita ja anna maustua ja mehevöityä jääkaapissa vähintään pari tuntia.

Tarjoile esimerkiksi makkaroiden tai grillivartaiden kanssa! Käy mainiosti myös hampurilaisten väliin!

lauantai 3. heinäkuuta 2021

Fure Tar & Glue remover - liimajälkien poistoon autosta

Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että ruokaöljy ja alkoholi poistaa kyllä liimaa. Ja valintakysymyshän se on, nukutko sadan vuoden kauneusunet, vai hinkkaat maalarinrapuilla kiikkuen saman ajan auton kylkiä. Jossainhan se raja kulkee, auton vaha- vai maalipinnassa?

Kokeilin molempia. Valitsen jatkossa suosiolla todella riittoisan ja nopean Fure Tar & Glue removerin

Reunojen repsottavat koristeteippaukset poistettu. Lähtivät ihan sormin irti.

Lähikuva entisestä teippauksesta. Liimapintaan ja tarran reunoihin tarttunut likaa.

Kätevä emäntä kokeilee ensin hellävaraisesti ruokaöljyä, mikrokuiturättiä ja alkoholia. Ulkoisesti.

Hermot meni. Ajetaan auto TSI-pesulaan ja otetaan järeämmät aineet esiin!

Tässä välissä pääsi ajamaan takaisin kotipihaan, ihastelemaan ja ihmettelemään helppoa elämää. Fure Pienpoistoaine poistaa ITSE liimatahrat, ei vaadi siis hankaamista, vain minuutin aikaa. Liimatahrat pyyhitään pyyhkeellä tai paperilla pois, ja pestään lopuksi autoshampoolla.

2 vuotta vanhojen tarrojen paikat näkyvät, mutta liimaa ei enää ole.

Repsottava keskitarra saa jäädä, en uskalla tanssia ripaskaa konepellillä.

maanantai 7. kesäkuuta 2021

Puskaparkki - ohjeet

Meillä puskaparkit ei ole juurikaan kuuluneet kuvioihin, auton hetkellisen tilanahtauden takia.

5,99 metrinen pakettiauto majoittaa kyllä yhdeksi, huonosti nukutuksi yöksi 2 isoa aikuista, 2 isoa lasta, 2 keskikokoista koiraa ja 2 kissaa vessoineen. Mutta jos perhesuhteista haluaa pitää kiinni, niin turvalliselle leirintäalueelle teltta pystyyn ja lapset telttaan yöksi.

Nyt kun yksi aikuistunut teini ei enää reissuille osallistu, niin passaa jo tähyillä puskiakin, silloin kun leirintäaluetta tukeva maksullinen toiminta on estynyt. Ei ole enää niin hätäkään saada leirintäalueelta majoitusta, kun voi yöpyä puskassa. Todella harmillista ettei leirintäalueilla ole reaaliaikaista varaustilannetta!

Mitä on majoittuminen?
Majoittuminen on väliaikaista asumista. Majoittua voi hotelleissa, motelleissa, hostelleissa, teltoissa, ajoneuvoissa, puussa, vesikulkuneuvossa, tai vaikka alasti taivaan alla, jos paikalleen on tavaroillaan leiriytynyt.

Mitä on yöpyminen?
Yleisesti yöpymisen katsotaan kestävän illasta aamuun. Tätä pidempi oleskelu ei ole enää yöpymistä vaan leiriytymistä, vaikkei tavaroitaan olisikaan levitellyt ympärilleen.

Jos valitsemallasi pysäköintipaikalla kielletään leiriytyminen, niin ajoneuvossa saa kyseisellä alueella kuitenkin yöpyä yhden yön yli, ellei yöpymistäkin ole erikseen kielletty. Suomen laki kieltää pykälällä 17, ajoneuvon ajamisen väsyneenä.

17 § Ajoneuvon kuljettajaa koskevat yleiset vaatimukset
Ajoneuvoa ei saa ajaa se, jolta sairauden, vian, vamman, väsymyksen tai päihtymyksen vuoksi taikka muusta vastaavasta syystä puuttuu siihen tarvittavat edellytykset.
Finlex.fi

Mitä on leiriytyminen?
Leiriytymistä on kodinkaltaisen ympäristön luominen ympärilleen. Yksikin tuoli nostettuna autosta ulos, siinä istumistarkoituksessa, on leiriytymistä. Teltoista ja grilleistä puhumattakaan.

Leiriytyä ei saa siellä missä se kielletään, eikä alueelle, missä leiriytyminen aiheuttaa vähäistä suurempaa haittaa maanomistajan varsinaiselle maankäyttötarkoitukselle. Leiriytyä ei saa myöskään; piha-alueille tai piha-alueiden läheisyyteen, viljelyksille eikä muille erityiseen käyttötarkoitukseen otetuille alueille kuten puolustusvoimien alueille. Leiriytyminen on yleisesti kielletty myös yleisillä uimarannoilla (oltava lueteltu aina kunkin kunnan verkkosivuilla), luonnonsuojelualueilla ja kansallispuistoissa.

Leiriytyessäsi läväytät kaiken kansan nähtäväksi itsesi, omaisuutesi ja elintapasi. Yöpyessä matkailuajoneuvossasi ilman leiriytymistä, sinusta näkyy ja kuuluu vain kulkuneuvosi. Leiriytyessäsi kerrot itsestäsi enemmän ja viet alueelta enemmän tilaa, jonkun mielestä olet jopa vallannut musiikillasi, pyykeilläsi ja ruokatavoillasi koko alueen.

Leiriytyjä saa nauttia jokamiehenoikeuksista, esimerkiksi kerätä marjoja ja sieniä sekä onkia. Leiriytyessä tulee huomioida muut, ja ajatella ympäristöä sekä maanomistajan maan hallintaoikeutta. Telttojakin koskettaa kotirauhansuoja, joten telttoihin ei saa kajota tai tunkeutua.

Telttasauna
Saunateltata lasketaan leiriytymiseksi ja siihen pätee jokamiehenoikeudet. Saunateltan saa siis kasata sinne, minne nukkumiseenkin tarkoitetun teltan saa kasata. Saunateltan kiuas, joka on kuin perinteinen puukiuas minikoossa tulipesän luukulla, ei ole avotulta. Muistathan tuoda omat puut tullessasi, ja viedä tuhkat mennessäsi.

Tiesithän että kertakäyttö- ja hiiligrilli on avotulta!

Lakimuutoksia
Kunnilla ei ole enää vuoden 2003 jälkeen ollut oikeutta määrätä erikseen kunnan alueella leiriytymisestä vaan leiriytyminen jokamiehenoikeutena on voimassa valtakunnallisesti.

21.7.2020 uusi tieliikennelaki ei edellytä maanomistajan suostumusta lyhytaikaiseen leiriytymiseen. Luonnossa oleskelu ja leiriytyminen, kuten teltassa, ajoneuvossa tai veneessä yöpyminen on sallittua, jos siitä ei aiheudu vahinkoa tai haittaa maan omistajalle.


Liikennemerkkejä lisäkilpineen

Merkillä osoitetaan ajoradasta tiemerkinnöin erotettu alue, joka on varattu ajoneuvojen pysäköintiin tien sillä puolella, jolle merkki on pystytetty. Ajoradan ulkopuolella merkki on voimassa koko pysäköintialueella ellei tiemerkinnöin toisin osoiteta. Pysäköintiä koskevat rajoitukset on ilmaistava lisäkilvellä. Ajoneuvoa kuvaavalla lisäkilvellä (H12, H21 ja/tai H24) varustettuna merkki osoittaa, etteivät muulla kuin lisäkilvessä ilmaistulla ajoneuvolla saa pysäköidä alueelle. Merkissä voidaan osoittaa pysäköintipaikan tai -alueen numero- tai kirjaintunnus.

Liikennemerkin alapuolella voidaan käyttää suorakaiteen muotoista lisäkilpeä, jolla selvennetään liikennemerkin tarkoitusta tai kohdetta. Lisäkilpeä voidaan käyttää myös merkin vaikutusalueen tai voimassaoloajan määrittelemiseksi taikka vaikutuksen rajoittamiseksi.
Tulkinnan varaakin jää. Kun lisäkilpi kieltää asuntovaunuilla ja -asuntoautoilla yöpymisen, niin se ei kuitenkaan kiellä muilla ajoneuvoilla yöpymistä.

Huomaa ohjeistava, muttei kieltävä lisäkilpi!

Henkilökohtaisesti voisin yöpyä kyllä kyseisellä parkkialueella kaikille tutun näköisessä henkilö- tai pakettiautossa, mutta jo tehtaalla retkeilyautoksi rakennetulla, ikkunallisella pakettiautolla en halua lisäkilpeä uhmata. Jostain syystähän lisäkilpi on paikalle ilmestynyt!

Herrasmiessääntöjen mukaan ei turhia nipoteta. Leuka rintaan ja kohti uusia yöpymisen ja jopa leiriytymisen sallivia puskaparkkeja!

Omalla jokapäiväisellä toiminnallaan voi kyllä edesauttaa näitä lisäkilpiä lisääntymästä. Sillä yksinkertaisella motolla että; "tee muille, kuten haluaisit muiden tekevän itsellesi" tulee ihan vaivatta huomioineensa muut ja kunnioittavan ympäristöään. Jos jättäisimme jälkeemme vain jalanjäljet siellä, missä kukaan ei yritä ansaita elantoaan sillä, minkä päällä majoitut, niin näitä lisäkilpiä ei juuri olisi. Meillä olisi myös ihanat tienvarsiroskikset!


Kuorma ja pakettiautolla ajo kielletty

Lisää lisäkilpiä! Merkkiä vastaan ei saa ajaa minkäänlaisella pakettiautoksi rekisteröidyllä laitteella. Ei, vaikka kyseessä esimerkiksi tavallisesta henkilöfarmarista virallisesti kaksipaikkaiseksi pakettiautoksi muutettu, ulkoa täysin henkilöauton näköinen ajoneuvo.



Ajokielto koskee niin ikään myös useimpia lava-autoja sekä monia muitakin ulkonäöltään merkin symbolista poikkeavia laitteita.

Oman ajoneuvon ajoneuvoluokan voi selvittää esimerkiksi rekisteriotteesta!

Lisäkilvellä osoitetaan, että liikennemerkillä osoitettu kielto, rajoitus, määräys tai sääntö koskee vain lisäkilvessä ilmaistua ajoneuvoa. Jos kielto, rajoitus, määräys tai sääntö ei koske lisäkilvessä ilmaistua ajoneuvoa, lisäkilvessä käytetään tekstiä "Ei koske". Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää tekstillistä lisäkilpeä (H24).





Pysäköintipykäliä37 § Pysäyttämistä ja pysäköimistä koskevat kiellot

Ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä siten, että se vaarantaa turvallisuutta tai haittaa muuta liikennettä.

Ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä:

1) jalkakäytävällä, suojatiellä, pyörätiellä, pyörätien jatkeella eikä viiden metrin matkalla ennen suojatietä, risteävää pyörätietä tai risteävää pyörätien jatketta;

2) risteyksessä eikä viittä metriä lähempänä risteävän ajoradan lähintä reunaa tai sen ajateltua jatkoa ajoradalla;

3) niin lähellä rautatien tai raitiovaunun kiskoja, että siitä on haittaa kiskoliikenteelle;

4) siten, että liikennemerkki tai liikennevaloihin kuuluva opastin peittyy;

5) alikäytävässä eikä tunnelissa;

6) mäenharjalla tai näkyvyydeltään rajoitetussa kaarteessa taikka sellaisen läheisyydessä;

7) siellä, missä ajorata ennen risteystä on sulkuviivoin tai ryhmitysmerkein jaettu eri ajokaistoihin, eikä niin lähelle tällaista sulkuviivaa tai merkkiä, että ajo asianomaiselle ajokaistalle vaikeutuu;

8) maksulliselle pysäköintipaikalle maksua suorittamatta;

9) sulkuviivan kohdalle, jos ajoneuvon ja sulkuviivan väliin jää vähemmän kuin kolme metriä eikä ajoneuvon ja sulkuviivan välissä ole katkoviivaa;

10) liikenneympyrässä;

11) pyöräkaistalla tai linja-autokaistalla;

12) moottoritiellä tai moottoriliikennetiellä muualle kuin liikennemerkillä osoitetulle pysäköintipaikalle, palvelualueelle tai levähdysalueelle taikka liikennemerkillä merkitylle linja-auton pysäkille matkustajan ottamista tai jättämistä varten.

Pysäyttäminen on kuitenkin sallittua pakollisen liikenne-esteen, väistämisvelvollisuuden noudattamisen tai hätätilanteen vuoksi.

Polkupyörän tai mopon saa pysäyttää tai pysäköidä jalkakäytävälle ja pyörätielle. Muunkin ajoneuvon saa erityistä varovaisuutta noudattaen pysäyttää lyhyeksi ajaksi jalkakäytävälle tai pyörätielle ajoneuvoon nousemista, siitä poistumista, sen kuormaamista tai kuorman purkamista varten, jos läheisyydessä ei ole käytettävissä muuta pysäyttämiseen sopivaa paikkaa ja pysäyttämiseen on pakottavia syitä. Pysäytetty ajoneuvo ei saa kohtuuttomasti haitata jalkakäytävällä eikä pyörätiellä kulkemista. Kuljettajan on tällöin pysyteltävä ajoneuvonsa läheisyydessä ja tarvittaessa siirrettävä ajoneuvo paikkaan, jossa se ei häiritse muuta liikennettä.


38 § Pysäköimistä koskevat kiellot

Edellä 37 §:ssä säädetyn lisäksi ajoneuvoa ei saa pysäköidä:

1) kolmeakymmentä metriä lähempänä rautatien tasoristeystä;

2) kiinteistölle johtavan tien kohdalla tai muutenkaan siten, että ajoneuvoliikenne kiinteistölle tai sieltä pois oleellisesti vaikeutuu;

3) ajoradan reunan suuntaisesti pysäköidyn muun ajoneuvon kuin kaksipyöräisen polkupyörän tai mopon rinnalla;

4) siten, että pääsy toiseen ajoneuvoon tai sen kuljettaminen pois paikalta estyy;

5) taajaman ulkopuolella ajoradalla, jos tie on liikennemerkillä osoitettu etuajo-oikeutetuksi;

6) siten, että ajoneuvo on osittain liikenteenohjauslaitteella osoitetun pysäköintipaikan ulkopuolella;

7) pysäköintialueella muulla kuin liikenteenohjauslaitteella osoitetulla paikalla;

8) pelastuslain (379/2011) 11 §:ssä säädetyllä liikennemerkillä merkityllä pelastustiellä;

9) tien eri osia toisistaan erottavalla alueella.



Matkailuajoneuvolla liikkuvan kannattaa muistaa ero leiriytymisen ja yöpymisen välillä.
Caravan-lehti

Ja se kaikista tärkein! ÄLÄ TYHJENNÄ JÄTTEITÄSI LUONTOON! Yksittäisen kakkan voit ponnistaa sammaleen alle, kunhan huolehdit että se on papereineen peitetty. Mutta kemsa, harmaavesi ja kaikki muutkin roskat kuuluu huolehtia luonnosta pois! Kemsan voit kotonasikin tyhjentää omaan WC-pönttöön.

keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Karavaanarin pyykinkuivaus

Pyykinpesu ei ole karavaanarin ongelma. Nyrkkipyykki ja kauppakeskusten yleistyneet itsepalvelupesulat isompaankin tarpeeseen ovat reissun päällä omat suosikit, ja kolmantena sitten leirintäalueiden pyykkikoneet. Järjestys on tämä, johtuen siitä, että pesuloiden koneissa ei ole pesuaine- ja likajäämiä kuten leirintäalueiden koneissa saattaa olla. Valintakysymys, ja ihanaa, että monilla leirintäalueilla on pesukone käytettävissä pientä korvausta vastaan.

Pyykinkuivaus reissussa

Biltema, imukuppipyykkinaru
Uskoisin, että monen karavaanarin ja automatkaajan kesän etapit kohdentuu veden lähelle. Uimahallit, vesipuistot, uimarannat, maauimalat, yleiset saunat, telttasaunat, lohikosket, vuonot.. Meillä ainakin. 

Kesän reissuissa kannan tuplasti uikkareita mukana, että saa ruokatauon jälkeen kuivan uimapuvun päälleen kitinöittä. Pyyhkeetkin on suotavaa kuivattaa, ja nelipäisellä autokunnalla tämä tekee jo monta metriä. Koirien pyyhkeet mukaan lukien.

Ensimäiselle uimareissulle lähdettiin aivoitta ja eihän märät froteepyyhkeet intiaanikesän kosteassa kesäyössä kuivuneet sivupeilien päällä. Toiselle reissulle ostin Biltemasta halvan (6,50€) imukupein kiinnitettävän pyykkinaruhökötyksen, mutta aivot olin tälläkin reissulla jättänyt narikkaan. Eihän imukupit auton puisissa sisäosissa pysyneet, ja hiekkaiselle ulkopinnalle en raaskinut niitä edes kokeilla.

Fiamma CarryBike & EasyDry
Kolmannelle reissulle lähdettiin sitten järeän pelin kanssa. Ostin nimittäin olemassa olevaan Fiamman polkupyörätelineeseemme lisäosana myytävän pyykkitelineen. Sen hinta Suomessa on keskimäärin 90-100€.

Fiamma CarryBike & EasyDry
Teline kiinnitetään pyöreätelineen runkoputkiin (35mm) mukana tulevilla kiinnikkeillä. Telineen voi jättää kokoontaitettuna paikalleen ajon ajaksi, vaikka polkupyörät olisi telineessä. Kaikki mikä lisää pyörätelineen kuormitusta, on huomioitava lastatessa. Pyykkiteline vähentää kuormausta onneksi vain 1,2kg.

Fiamma EasyDry-lisäosa
CarryBike-pyörätelineeseen

Pyykkiteline voidaan asentaan Carry Bike-pyörätelineisiin, jonka runkoleveys on 60-80cm. Enimmillään telineessä on näin ollen 10,8m kuivatustilaa, ja minimissäänkin 9,0m. Vesisateellakin tämän kokonaisuuden päälle voi yrittää virittää pressua tms. sadesuojaa, jonka sisällä kiertäisi kuitenkin ilma.

Olen enemmän kuin tyytyväinen ostokseen, oli lapsiperhe tai ei. Tämän telineen päälle saa nimittäin kuivumaan myös vaikka teltassa kastuneet tyynyt..


Muita hyviä vaihtoehtoja karavaanarin pyykkien kuivatukseeen ulkona on tietenkin perinteinen naruviritys puiden väliin. Jokamiehen oikeudella ei tosin saa ihan kaikkialle pyykkinarujaan viritellä edes hetkeksi. Mutta halattavat puut tarjoavat kyllä reissaajan narulle sopivasti tukea, varsinkin kun muistaa, ettei puista saa katkoa pienintäkään oksaa, ellei puuta ja maata omista. Herrasmiessääntöihin kuuluu myös suojata pyykit katseilta piiloon, eli pitää maisema kauniina.

Keskellä puutonta peltoa käy sitten kaikki omilla jaloilla seisovat telineetkin. Karavanaarille tietenkin alumiinista valmistettuna kevyinä ja kokoontaitettavina. Nämä tietenkin vievät kokonsa puolesta jo säilytystilaa, joten omaan 5,99m pitkään peltikuoriaiseen ei tulisi kuuloonkaan.

Suurikkunallisten kulkimien ikkuna-aukkoihin kiinnitettävät pyykkitelineet, jotka voi mallista riippuen saada myös sisätiloihin viritettyä.

Avonainen ikkuna antaa sadesuojaa ja estää suoraan ylhäältä tulevaa aurinkoa polttamasta mm. tekstiilien värejä, mutta ikkunaa ei täysin saa kiinni telineen kera. Mikäli se nyt haittaa, eihän pyykkejä liikenteessä kuivata.

Pyykinkuivaus auton sisällä


Oikeastaan vain mielikuvitus ja matkailukulkimen sisätilojen tarjoamat mahdollisuuden mahdollistavat mitä kummallisimmat kuivaustelineet.

Mahdottomia määriä auton sisällä ei kuitenkaan voi kuivattaa, sillä pyykeistä haihtuva on ISO ongelma, varsinkin talvella. Hengityksen mukanakin kun vapautuu runsaasti kosteutta.

Matkailukulkimen asuintilan lämmitysmuodoista Truman ilmakeskuslämmitys lienee reissuvaatteita kuivattavalle kiitollisin, sen ollessa "kuivan sisäilman maineessa." Ja tarkoitan nyt korkeintaan lumen/sateen kastelemia ulkovaatteita ja nyrkkipyykkejä. Truman lämmittäessä vessasta kuivauskaapin, saa sinne katon pyyhe/henkaritelineeseen vettä valuvat lasketteluvaatteet kuivumaan.

Talvella auton sisätiloissa on mielestäni parasta kuivata vaatteet esimerkiksi Ikeasta ostetun suihkuverhotangon varassa henkareissa. Verhotangon voi pingottaa autossa sopivaan kohtaan ja jos siinä ei ole roikkunut henkarit, niin sitten siinä on roikkunut narun päässä kissan lelut jahdattavina.

Jos hankit suihkuverhotankoja tuplasti, ja osaat ommella pitkän tuubin vaikkapa froteepyyhkeestä, saat pienille kissoille mukavan riippumaton tai kulkureitin yläilmoihin, pujottamalla tangot tuubin sisään ja pingottamalla kangaan sopivan tiukaksi tankoja paikoilleen pingottaessa.

Ikea Botaren-suihkuverho 70-120cm 499€ tai 120-200cm 7,99€